Avotakka on Suomen suurin ja suosituin sisustuslehti. Lehden mukana pääsee näkemään kauniisti ja persoonallisesti sisustettuja koteja ja sisustusammattilaisten vinkkejä voi itsekin käyttää hyödyksi oman kotinsa sisustamisessa. Mukana lehdessä on artikkeleita niin upeista luksuskodeista kuin aivan tavallisistakin persoonallisista kodeista. Avotakassa on myös juttuja ruoasta ja kauniista kattauksista sekä sisustusalan tapahtumista. Lehdessä on aina sata sivua asiaa, kauniita valokuvia unohtamatta.
Kun Avotakka lehden ottaa käteensä, niin se tarjoaa mukavan rentoutumishetken omista arjen kiireistä. Avotakkaa lukemalla voi antaa unelmilleen siivet ja kuvitella, että miltä omassakin kodissa voisi näyttää. Pienillä muutoksilla saa omassa kodissa paljon uutta aikaa ja kaikki ne muutokset eivät välttämättä vaadi paljoa rahaa. Avotakka antaa paljon vinkkejä kaikkeen kodin sisustamiseen. Lisäksi remontoijat saavat tästä lehdestä varmasti myös paljon iloa, sillä käsistään kätevät ihmiset pystyvät helposti tekemään kotiinsa kaikenlaisia muutoksia helposti.
Avotakan ruokajutut ovat aina ajan hengessä mukana. Sesongit on aina huomioitu ja erityisesti ennen joulua kaikki haluavat lukea Avotakan, sillä lehdessä on niin hienoja vinkkejä joulukattauksista sekä jouluruoista. Lehdessä on sekä perinteistä reseptejä että uusia reseptejä.
Avotakka ilmestyy kerran kuukaudessa.
Avotakan tarjous tilaajille on yleensä tarjolla jokin hieno tilaajalahja. Sen takia lehden hinnaksi ei jää paljoakaan. Tilaajalahja ilahduttaa monia ja se on yleensä jokin mielenkiintoinen kirja tai esine.
